31. maaliskuuta 2010

- Olen aivan hulluna elokuviin. Mielielokuviani ovat olleet Lauantai-illan huumaa ja Luojan kiitos, on perjantai. Onkohan näille elokuville tulossa jatkoa?
- Kyllä, uusin elokuva on kuulemma nimeltään Voi perkele, nyt onkin vasta torstai.

30. maaliskuuta 2010

Miksi Hollywoodissa ei kasva enää kukkia?
- Sylvester Stallone.

29. maaliskuuta 2010

Helvetin Enkelten jäsen kuoli ja joutui taivaaseen. Taivaan portilla Mooses sanoi:
- Taivaassa ei saa olla Harrikkaa, nahkatakkia eikä pitkää lettiä.
Sitten Helvetin Enkeli lähti kulkemaan taivaan ikuisilla poluilla. Vähän aikaa kuljettuaan hän istahti puun alle. Äkkiä hän oli kuulevinaan Harrikan ääntä. Seuraavassa hetkessä hän näki miehen kiiltelevän Harrikan selässä, pitkä letti hulmuten. Hän meni kyselemään Moosekselta, mistä se johtui. Mooses sanoi:
- En voi mitään. Omistajan poika!

28. maaliskuuta 2010

- Mitä Helvetin Enkelit pelkäävät eniten?
- Pilvetöntä päivää.

27. maaliskuuta 2010

- Miksi helvetin enkeleillä on tatuointeja ympäri vartaloa?
- On helpompi koota palaset yhteen!

26. maaliskuuta 2010

Mitä yhteistä on Queenin basistilla ja lasikuituveneellä?
- Kumpikin haluaa peräänsä nelikymppisen Mercuryn.

25. maaliskuuta 2010

Hitlerin aikaan täydellisen saksalaisen oli muka oltava natsi, kunniallinen ja älykäs. Mutta maailmassa mikään ei ole täydellistä. Jos oli natsi ja älykäs, ei ollut kunniallinen. Jos oli natsi ja kunniallinen, ei ollut älykäs. Jos oli kunniallinen ja älykäs, ei ollut natsi.

24. maaliskuuta 2010

- Kuka on kautta aikain huonoin golfin pelaaja?
- Adolf Hitler. Hän jäi bunkkeriin!

23. maaliskuuta 2010

- Miksi Adolf Hitler tappoi itsensä?
- Kaasuyhtiö lähetti laskun.

22. maaliskuuta 2010

Kuuluisa filmiohjaaja oli tekemässä sotafilmiä ja joku sattui kysymään häneltä:

- Eikös filmin teko tule kovin kalliiksi, kun pitää maksaa niin suuria palkkioita näyttelijöille?

Ohjaaja tokaisi siihen:

- No ei, lopussa me käytämme kovia panoksia!

21. maaliskuuta 2010

Oli kaksi laihialaispoikaa. Toinen asui Helsingissä, toinen Laihialla. Laihialla asuva sähkötti veljelleen Helsinkiin: ” Äiti on hukkunut”. Toinen sähkötti vastaan, että “naaratkaa ylös”. Laihialla asuva vastasi: “Äiti täynnä nahkiaisia”. Toinen sähkötti takaisin: “Nahkiaiset myyntiin ja äiti pyyntiin”.

20. maaliskuuta 2010

Liisa, mainitse sellainen eläin, josta on hyötyä, kehotti opettaja.
– Lehmä, vastasi Liisa.
– Oikein. Entä sellainen eläin, josta on huviakin?
– Keinuhevonen.

19. maaliskuuta 2010

Pikku Kalle ei ymmärtänyt, miksi koulussa pitää opetella englantia.

– Mutta puolet maapallon asukkaista puhuu sitä kieltä, opettaja selitti.

– Eikö se jo riitä?

18. maaliskuuta 2010

Pikku Kalle hyppi kaivon kannella.
- Kolme, kolme, kolme!

Opettaja tuli katsomaan. Pikku Kalle sanoi:
- Hyppää sinäkin opettaja. Opettaja hyppäsi ja putosi kaivoon.

Pikku Kalle jatkoi hyppimistä.
- Neljä, neljä, neljä..

17. maaliskuuta 2010

Nainen meni ennustajan luo ja kysyi tulevaisuudestaan
- Luoksenne tulee nuori mies.
- Ihanaa! Minkä näköinen hän on?
- Sitä en näe. Mutta hän painaa hiukan yli kolme kiloa.

16. maaliskuuta 2010

Saarnamies varoitteli seurakuntaansa viinan kiroista.

– On viinan syy, että lapsenne näkevät nälkää. On viinan syy, että lyötte aviopuolisoitanne. On viinan syy, että ammutte anoppejanne. Ja on viinan syy, että ammutte ohi….

15. maaliskuuta 2010

Miksi ruotsalaiset nukkuvat toisinaan puissa?

– Perinteen vuoksi.

14. maaliskuuta 2010

Isäntä oli myynyt metsää ja osti auton. Kerran hän ajoi sen metsään, ja kun hän tuli kotiin, emäntä kysyi:
- Missä auto on?
- Metsästä se tuli ja metsään se meni.

13. maaliskuuta 2010

Mitä sanoi lentoperämies kapteenilleen Pekingin lentokentältä lähdettäessä?
- Sars matkaan.

12. maaliskuuta 2010

Miksi terveyskeskuksessa kysytään potilaan pituutta ja painoa?
- Arkun mittoja varten.

11. maaliskuuta 2010

Miksi Turku on suomen afrikkalaisin kaupunki? Koska kun turkulaisil tulee makeennälkä ne menee kioskil ja sanoo: "Nami bia!" ja kun niil on jano niin "An gola!"

10. maaliskuuta 2010

Joulupukki sai Saharan tontuilta viestin, jossa he vaativat lisää vettä.
- Aina ne ovat vaatimassa, mutta nyt taitaa olla tosi kyseessä kun
postimerkki on kiinni hakaneulalla.

9. maaliskuuta 2010

Kaksi kollikissaa tapasi.Toinen sanoi :
- Kuulin, että olit eilen eläinlääkärillä.
- Pitää paikkansa.Nyt olen sitten konsultti.
- Konsultti ?
- Niin, semmoinen joka tietää miten hommat hoidetaan, mutta ei pysty
hoitelemaan niitä itse.

8. maaliskuuta 2010

Miksi suutarit ovat juoppoja ?
- Ammattitauti. Kenkien teko-ohjeessa sanotaan: "Kun kenkien teko
aloitetaan, otetaan tukevat pohjat..."

7. maaliskuuta 2010

Ulkomaalainen tuli lihatiskille ja hetken katseltuaan osoitti erästä
lihanpalaa ja kysyi:
Mitä olla tämä liha?
Maksaa, vastasi kauppias.
Maksaa maksaa, minulla raha, mutta mitä olla tämä liha?
Maksaa!, huusi kauppias.
Maksaa maksaa, mutta mitä olla tämä liha?
Yritä, huokaisi kauppias.
Ooh, minä otta koko pala.

6. maaliskuuta 2010

Työvoimatoimistoon tuli kiireisen näköinen mies.
- Onko paikkakunnalla yhtään työtöntä maalaria? hän kysyi.
- Tuli urakka ja pitäisi kiireesti saada lisätyövoimaa.
Virkailija selasi hetken papereitaan.
- Ei ole maalareita, hän lopulta totesi.
- Tässä olisi kyllä työtön gynekologi, jolle kelpaisi mikä tahansa homma.
- No täytyy sitten ottaa se gynekologi, työnjohtaja päätti ja otti miehen yhteystiedot.
Seuraavana päivänä työnjohtaja tuli uudelleen työvoimatoimistoon.
- Onko teillä lisää gynekologeja? hän kysyi virkailijalta.
- Eipä taida olla. Osasiko hän maalata?
- Kysyttekin! Meille ei ollut muistettu antaa avaimia, ja sillä aikaa kun niitä käytiin
noutamassa, niin eikös tämä kaveri maalannut eteisen postiluukun kautta!

5. maaliskuuta 2010

Laihialainen tapasi Vaasassa tuttavansa ja kysyi:
- Milläs matkalla sitä ollaan?
- Häämatkalla.
- No missäs morsiamesi on?
- Hän on käynyt Vaasassa jo aiemmin.

4. maaliskuuta 2010

On yö mielisairaalan hiljaisuudessa. Äkkiä joku huutaa:
- Minä olen Napoleon!
- Mistäs sen tiedät? kysyy toinen ääni.
- Jumala sanoi sen minulle!
- Enkä takuulla ole sanonut mitään!!! kiljuu kolmas ääni.

3. maaliskuuta 2010

Motoristi kuoli ja pääsi taivaaseen. Portilla pyhä Pietari onnitteli, mutta kertoi samalla hieman negatiivisen uutisen:
- "Täällä ei sitten ajella muuta kuin Vespoilla."
No, motoristi kuittasi Vespansa, ja lähti ajelemaan taivaallisia maanteitä. Pian kuitenkin vastaan tuli pitkätukkainen, parrakas mies ehdalla pitkäkeulaisella Harrikalla. Motoristi kurvasi Vespansa ympäri ja ajoi takaisin portille Pietarin luo kysymään miksi moinen. Pietari pudisteli hetken päätään ja huokaisi sitten:
- "Ei voi mitään. Omistajan poika."

2. maaliskuuta 2010

Mikä yhdistää seuraavia tapahtumia: Anoppi hukkui, perunat
jäätyi peltoon ja piika tuli paksuksi?
Nosto myöhästyi.

1. maaliskuuta 2010

- Päivää, sanoi blondi astuessaan miestenpukineliikkeeseen. - Ajattelin ostaa miehelleni lahjaksi autoilijan käsineet.
- Jaaha, ja mikä olikaan numero.
- TES-390