Mitä eroa on viisaalla blondilla ja ufolla?
- Ufoista on tehty havaintoja.
31. elokuuta 2013
30. elokuuta 2013
29. elokuuta 2013
28. elokuuta 2013
27. elokuuta 2013
Janilla oli ongelma: hän oli unohtanut hääpäivän. Hänen vaimonsa sanoi: "Huomisaamuun mennessä sinun pitää hankkia minulle lahja, mikä kiihtyy nollasta sataan alle seitsemässä sekunnissa!". Jani lähti aikaisin aamulla töihin ja jätti vaimolleen sängyn viereen kauniisti paketoidun paketin. Kun hänen vaimonsa heräsi hieman myöhemmin, vaimo avasi paketin ja löysi sieltä tuliterän henkilövaa'an.
Jani on ollut kateissa tiistaista lähtien.
Jani on ollut kateissa tiistaista lähtien.
26. elokuuta 2013
25. elokuuta 2013
Olipa kerran kaksi poikaa, he olivat metsällä. He saivat ammuttua kanin. Kun pojat menivät leirille, he alkoivat nukkumaan. toinen poika heräsi ja otti kanin suolet pois. Kun poika oli saannut suolet irti, hän pisti ne toisen pojan housuihin. Kun toinen poika heräsi, hän sanoi olen tainut aivasta niin lujaa että suoleni tuli ulos.
24. elokuuta 2013
23. elokuuta 2013
22. elokuuta 2013
21. elokuuta 2013
Vihtori haastoi vaimonsa käräjille aviorikoksesta. Oikeudessa tuomari kysyy Vihtorilta, että näkikö hän kun vaimo petti Vihtoria. Siihen Vihtori vastaa ettei nähnyt, mutta kuuli ääniä makuuhuoneesta. Tuomari sanoo tylyyn sävyyn, että: "Se pitää nähdä koska pelkkä ääni ei todista mitään.". Saman oikeudenkäynnin aikana Vihtori pieraisee kunnolla ja Tuomari hermostuu: "Saat 250 euroa sakkoa oikeuden halventamisesta!" Vihtori siihen, että: "Onkos Herra Tuomari nähnyt sen pierun, kun pelkkä ääni ei kerran todista mitään!"
20. elokuuta 2013
19. elokuuta 2013
18. elokuuta 2013
17. elokuuta 2013
16. elokuuta 2013
Terapeutti piti ryhmäistuntoa esikoululaisille ja heidän äideilleen.
- Meillä kaikilla on intohimo, joka vaikuttaa siihen miten nimeämme lapsemme. Esimerkiksi Sadun äiti pitää selvästi lukemisesta ja Ruusun äiti taas puutarhanhoidosta. Tuuli on varmaan saanut nimensä äidin purjeveneharrastuksesta.
Samassa yksi äiti nappasi lapsensa kainaloon ja kuiskasi:
- Laitappas kengät jalkaan Jorma, me lähdemme nyt kotiin.
- Meillä kaikilla on intohimo, joka vaikuttaa siihen miten nimeämme lapsemme. Esimerkiksi Sadun äiti pitää selvästi lukemisesta ja Ruusun äiti taas puutarhanhoidosta. Tuuli on varmaan saanut nimensä äidin purjeveneharrastuksesta.
Samassa yksi äiti nappasi lapsensa kainaloon ja kuiskasi:
- Laitappas kengät jalkaan Jorma, me lähdemme nyt kotiin.
15. elokuuta 2013
14. elokuuta 2013
13. elokuuta 2013
12. elokuuta 2013
11. elokuuta 2013
10. elokuuta 2013
9. elokuuta 2013
8. elokuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)