Pimeässä Kongossa oli ihmissyöjien herkkuliike. Eräs kannibaali astui sisään ja myyjä kehui juuri tullutta tuote-erää:
-Nyt sattui niin mukavasti, että saimme juuri ison lastin aivoja. Aivan tuoreita!
-Minkäs hintaisia ne ovat?
-Noo… riippuu kansalaisuudesta. Yhdysvaltalaisen aivot 12 helmeä kilolta, ranskalaisen 17 helmeä ja ruotsalaisen 499 helmeä.
-Kuinkas ne niin kalliita ovat?
-Etkö tiedä, kuinka helvetin monta ruotsalaista täytyy tappaa, ennen kuin saadaan kilo aivoja kasaan?
31. maaliskuuta 2016
30. maaliskuuta 2016
Ihmisyöjä oli saanut viidakossa kiinni kaksi ulkomaalaista turistia, suomalaisen ja ruotsalaisen. Pata oli kuumana ja keittäminen alkoi. Ensiksi ihmissyöjä aloitti keittämään ruotsalaista. Kolmen päivän keittämisen jälkeen ihmisyöjä maistoi keitostaan.
-Hyi helvetti, tämä maistuu aivan paskalta.
Hän jätti ruotsalaisen syömättä ja laittoin suomalaisen uuteen pataan kiehumaan kolmeksi päiväksi. Kolme päivää oli kulunut, kun kannen alta kuului koputus:
-Hei, onko sulla lainata vihtaa mulle?

29. maaliskuuta 2016
Kaksi laihialaista kaverusta joutui keskelle pankkiryöstöä. Pankkirosvot käskivät kaikki asiakkaat lattialle ja tyhjentämään taskunsa. Toinen laihialainen veti äkkiä lompakkonsa esiin ja otti sieltä 1000 euroa ja antoi ne salaman nopeasti kaverilleen. -Tässä ne 1000 euroa, jotka olin sinulle velkaa.
28. maaliskuuta 2016
27. maaliskuuta 2016
Kaksi metsästäjää kulkee metsässä kun yhtäkkiä toinen heistä tuupertuu maahan. Hän ei vaikuta hengittävän ja hänen silmänsä ovat lasittuneet.
Toinen metsästäjistä tarttuu puhelimeen ja soittaa välittömästi hätänumeroon.
- Ystäväni on kuollut! Mitä minä teen, hän kysyy hädissään hätäkeskuksesta.
- Rauhoittukaapa nyt, neuvoo keskus ja jatkaa: varmistetaan ensin, että hän on todella kuolla.
Hetken hiljaisuuden jälkeen puhelimesta kuuluu laukaus. Sen jälkeen miehen ääni palaa linjalle:
- Selvä, mitäs nyt tehdään?

26. maaliskuuta 2016
25. maaliskuuta 2016
24. maaliskuuta 2016
23. maaliskuuta 2016
Tapahtui kerran armeijassa:
"Herra vääpeli, voinko vaihtaa kengät?" kysyi alokas.
"No mahtuuko niihin villasukka?" kysyi vääpeli.
"Mahtuu", vastasi alokas.
"Mahtuuko niihin toinen villasukka?" kysyi vääpeli.
"Mahtuu", vastasi alokas.
"No mitä helvetin vikaa niissä sitten on?" kysyi kiivastunut vääpeli.
"No, herra vääpeli, sinne pitäisi mahtua jalkakin", vastasi alokas.
22. maaliskuuta 2016
21. maaliskuuta 2016
Alkon pääjohtajan puhelin soi keskellä yötä. Känninen ja sammaltava ääni mölisi: -Morjensh... moneltakoss se Alkhon ovi aukeaa? -Kymmeneltä aamulla, mutisi johtaja. Aamuyöllä kuuden maissa puhelin soi jälleen. -Moro taas. Niin moneltakosh se Alkho aukeaa...? -No perskeles... kymmeneltä aukeaa, mutta turha sinun on sitä miettiä, ei sinua varmasti sisälle päästettäisikään! -Jooh... No thuota kun nyt pääshisi ulos enshin...
20. maaliskuuta 2016
19. maaliskuuta 2016
Myöhään yöllä murtovaras murtautui taloon, jonka kuvitteli olevan tyhjä. Hän hiipi hämärässä olohuoneessa kunnes yhtäkkiä jämähti paikalleen kuullessaan kovan äänen:
-Jeesus seuraa sinua!
Hiljaisuus palasi huoneeseen ja murtovaras jatkoi hiipimistä eteenpäin.
-Jeesus seuraa sinua!, kuului taas.
Murtovaras pysähtyi liikkumattomaksi. Häntä pelotti. Kauhuissaan hän katseli ympärilleen. Pimeässä nurkassa hän huomasi lintuhäkin ja häkissä papukaijan. Hän kysyi papukaijalta:
-Sinäkö se sanoit, että Jeesus seuraa minua?
-Kyllä, vastasi papukaija.
Murtovarast huokaisi helpotuksesta ja kysyi papukaijalta:
-Mikä sinun nimesi on?
-Musti, vastasi papukaija.
-Musti!?, johan on typerä nimi papukaijalle, virnuili murtovaras, kuka helvetin idiootti antaa papukaijalle nimeksi Musti?!.
-Sama idiootti, joka antoi Rottweilerille nimeksi Jeesus., papukaija vastaa.

18. maaliskuuta 2016
17. maaliskuuta 2016
Aloitteleva myyjä oli oivaltanut jotain olennaista myymisestä. Kun kauppias vielä selitti, että mikäli jotain tavaraa ei meillä ole varastossa, yritä myydä jotain muuta sen sijaan, lopputulos oli:
Asiakas: Onko teillä vessaparia?
Aloitteleva myyjä: Ei, ikävä kyllä varastosta ei löydy juuri nyt. Mutta kelpaisiko hiekkapaperi?

16. maaliskuuta 2016
Tehtaalle oli asennettu voileipäautomaatti. Blondi laittoi vitosen automaattiin ja sai voileivän.
Hän kokeili automaattia kerran toisensa jälkeen ja lopulta hänellä oli iso kasa voileipiä edessään.
- Etkö aio lopettaa? työkaveri kummasteli vieressä. - Älä nyt ole hassu. Kun minulla käy tällainen säkä!

15. maaliskuuta 2016
Äiti ja lapsi keskustelevat: - Äiti, onko Jumala mies vai nainen? - Jumala on sekä mies että nainen. - Äiti, onko jumala valkoinen vai neekeri? - No jomala on sekä valkoinen että neekeri. - Entäs onko jumala homo vai hetero? - Jumala taitaa olla sekä homo että hetero. Poika miettii vähän ja sitten keksii: Äiti, onko jumala Michael Jackson?
14. maaliskuuta 2016
13. maaliskuuta 2016
12. maaliskuuta 2016
11. maaliskuuta 2016
Kalle pyrki poliisikouluun. Hän joutui kokeeseen. Poliisimestari tempaisi pistoolin vyöltään, tähtäsi Kallea ja ampui luodin tämän hatun läpi. Ilmekään ei värähtänyt.
- Loistavaa, läpäisitte kokeen, poliisimestari sanoi. Tässä teille satanen, ostakaa uusi hattu itsellenne.
Kalle otti rahat ja kysyi:
- Entä housut?

10. maaliskuuta 2016
Blondi meni parturiin korvalappustereot korvilla. Kun hän istui parturin penkille hän sanoi:
- Korvalappustereoita ei saa ottaa pois tai muuten minä kuolen.
Parturi kävi leikkaamaan blondin hiuksia. Kotvan kuluttua blondi nukahti. Parturi ajatteli, että korvalaput ovat edessä ja päätti ottaa ne hetkeksi pois. Sitten parturi huomasi kauhukseen, että Blondi on kuollut. Hän mietti mitä pitäisi tehdä ja päätti kuunnella mitä korvalappustereoista kuuluu. Sieltä kuului: Hengitä sisään, hengitä ulos, hengitä sisään, hengitä ulos...

9. maaliskuuta 2016
Kaksi kaverusta teki kuorma-autoon koneremonttia.
Homma rupesi olemaan valmis, kun toinen hätäili:
"-Älä vaan käynnistä, multa puuttuu pakista yksi kiintoavain..jäiköhän
se moottorin sisälle?"
- Äläs nyt hölmöile, eihän se siellä mahdu olemaan!
Moottori jyräytettiin käyntiin. Kuului helvetinmoista kolinaa ja
pamauksia, ja vääntynyt kiintoavain lensi moottorin kupeesta ulos.
"- No niin, näetkös, mitäs minä sanoin!! Ei siellä kiintoavain
mahdu olemaan!"

8. maaliskuuta 2016
7. maaliskuuta 2016
Nainen heräsi keskellä yötä ja huomasi, että hänen aviomiehensä ei ollut hänen vierellään nukkumassa. Nainen meni alakertaan etsimään miestään. Hän löysi miehensä keittiöstä pöydän äärestä istumasta, kahvikuppi kädessään ja syvissä mietteissään tuijottamassa edessä olevaa seinää. Nainen näki, kun mies pyyhkäisi kyyneleen silmäkulmastaan ja hörppäsi sen jälkeen kulauksen kahvia.
"Mikä hätänä, kultaseni ?" nainen kysyi: "Miksi olet täällä tähän aikaan yöstä ?"
Aviomies katsoi kahvikuppiansa:
"Muistatko, kun me seurusteltiin 20 vuotta sitten ja kun sinä olit vain 16 ?" mies kysyi surullisena.
"Kyllä vain." vaimo vastasi.
"Muistatko, kun isäsi sai meidät kiinni autoni takapenkiltä rakastelemisesta?" mies kysyi.
"Kyllä, minä muistan," vaimo vastasi istuutuen tuolille miehen viereen.
Aviomies jatkoi:
"Muistatko, kun isäsi tunki haulikon naamaani kiinni ja sanoi: - Joko sinä viet tyttäreni avioon tai minä lähetän sinut vankilaan 20 vuodeksi - ?"
"Minä muistan myös sen," vaimo vastasi pehmeällä äänellä.
Mies pyyhkäisi toisenkin kyyneleen silmästään ja sanoi: "Minä olisin päässyt tänään pois vankilasta."

6. maaliskuuta 2016
5. maaliskuuta 2016
4. maaliskuuta 2016
3. maaliskuuta 2016
2. maaliskuuta 2016
LADANKELJUKUMI
Niin on lada meitä rakastanut, että puhkaisi ainoan ehjän renkaansa,
jottei yksikään, joka ladalla ajaisi, hermostuisi, vaan hänellä
olisi iankaikkinen hermoromahdus.
Minä uskon ladaan, autoon nelioviseen, tuskan ja kiroamisen syyhyn.
Ja lada samaraan, ladan ainoaan kopioon, meidän autoomme.
Joka ideoitiin venäjällä, syntyi ladatehtaasta, kärsi mitchubishin aikana,
renkaat tyhjennettiin, sammui, ja työnnettiin, liukui alas mäkeä,
nousi maanantaina kuopasta, ajoi ylös mäkeä (!),
on parkkeerattuna ladan, auton kaikkiosaavan oikealle puolelle,
ja on sieltä tuleva huoltoon maahantuojalle.
Ja pyhään bensiiniin, ladan polttoaineeseen, 92 oktaaniseen,
pakoputken irtoamiseen, ojaan ajoon sekä iankaikkiseen tuskailuun.
Kristikäämme kätemme ja rukoilkaamme yhdessä.
Lada meidän, joka olet parkkipaikalla. Pyhitetty olkoon sinun starttivikasi,
tulkoon sinun sytytystulppasi niin maantiellä kuin keskellä kaupunkia.
Anna meidän tänä päivänä kävellä meidän jokapäiväinen työmatkamme.
Äläkä anna itsesi sammua ylämäkeen, sillä sinun on irtonainen ohjauspyörä,
törröttävät penkinjouset sekä rompsottava pakoputki. Aamen.

1. maaliskuuta 2016
Erästä miestä syytettiin murhasta. Hän puolustautui oikeudessa:
- Kerroin vain vitsin, ja uhri kuoli nauruun.
Tuomari ei tietenkään uskonut miestä. Tuomari vaati kuulla vitsin. Syytetty varoitteli tuomaria:
- Tekin kuolette, jos vain ymmärrätte vitsin.
Hän suostui lopulta. Syytetty meni takahuoneeseen tuomarin ja kahden poliisin kanssa. Kun hän oli kertonut vitsin, kuului oikeussaliin äänekästä naurua. Tuomari kuoli. Viikon kuluttua iltapäivälehdessä oli otsikko: "Kaksi poliisia kuoli nauruun".

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)